Skyhoodin toteuttama kansallinen Rekrytointitutkimus julkaistiin maaliskuussa. Se kohdennettiin suomalaisten yritysten rekrytoinnista ja HR-asioista vastaaville ja sen tavoitteena oli selvittää rekrytoinnin nykytila ja trendit.
Verraten viimevuotiseen tutkimukseen ja näin työnhakijan näkökulmasta mielenkiintoista oli, että hakijan persoonallisuus nousee esiin läpi tutkimuksen.
Hakijan persoonallisuus
Kandidaattiin liittyvistä tiedoista rekrytointipäätöksen kannalta kolmanneksi tärkeimmäksi nimettiin persoonallisuuden sopiminen tiimiin. Motivaatio ja aikaisempi työkokemus kiilasivat sen edelle. Neljäntenä tuli luonteenpiirteisiin liittyvät vahvuudet.
![]() |
| Kandidaatin valintaan vaikuttavia ominaisuuksia |
Lisäksi yksi persoonallisuuteen kohdistuva kysymys tutkimuksessa oli siitä, että kuinka moni haastatelluista sopii persoonallisuuspiirteidensä puolesta tiimiin? Vastaukset jakautuivat fifty-sixty.
![]() |
| Väittämät / Kansallinen Rekrytutkimus 2014 by Skyhood |
Olettamuksia
Tosin, olen itse olettanut työelämässä olevien olevan ylityöllistettyjä ja loppuun palaneita, sillä tehostaminen puristaa työelämään jällelle jääneiltä mehut.
Hmmm…ehkä me molemmat olemme väärässä?
Mitä jos…
..työttömissäkin on heitä, jotka osuivat irtisanomisaaltoon ja tarttuivat tukipakettiin? Ehkä jopa niitä parhaita, jotka ovat vuosia opiskelleet työn ohessa ja nyt kaipasivat taukoa työelämästä. Tai heitä, jotka halusivat hitsarina, tuotantotyöläisinä, tehdä tunnollisesti ja hyvin työtään, mutta yrityksen kulujen karsiminen osui heidän nilkkaansa. Tai heitä, jotka tarkoituksella välttelevät palkkatyötä, syystä tai toisesta.
Olisi upeaa jos pystyisimme pysähtymään miettimään olettamuksiamme. Sillä mitään ei pidä olettaa, ei varsinkaan jos hakee parasta. Meitä on monenlaisia, molemmissa ryhmissä.
Skyhoodin tutkimus on ladattavissa täältä.




