Työnhakija lähettää kymmeniä ja kymmeniä hakemuksia eri työnantajille tai rekrytoijille. Samalla tulee jaetuksi työhistoria sekä henkilökohtaisia tietoja. Tarkistatko koskaan, miten tietojasi käsitellään, kuka niitä pääsee katsomaan ja kuinka pitkään niitä säilytetään?
Vaikka tietoja käsiteltäisiin ja säilytettäisiinkin tietosuojaperiaatteiden mukaan, niin silti ei kannata jakaa tarpeettomasti tietoa itsestään.
CV ja syntymäaika
Ensimmäinen asia, jonka jättäisin ansioluettelosta pois, on henkilötunnus. Sitä ei ole mitään syytä lähettää jokaisen työhakemuksen mukana ympäri bittiavaruutta.
Mutta entä syntymäaika? Kirjoitin tämän artikkelin ensimmäisen version vuonna 2014. Silloin kerroin merkitseväni ansioluettelooni vain syntymäkuukauden ja -vuoden. Olen muuttanut mieleni.
Miksi minun pitäisi kertoa edes syntymävuottani? Mitä tekemistä sillä on osaamiseni tai sen kanssa, kuinka hyvin suoriutuisin hakemastani työstä?
Toki joissakin rekrytoinneissa syntymäaikaa voidaan perustellusti tarvita. Mutta aivan eri asia on, tarvitseeko sen olla ansioluettelossa kaikkien hakemusta käsittelevien nähtävillä.
Työnhakija kertoo itsestään jo varsin paljon. Koulutuksensa, työhistoriansa, yhteystietonsa ja toisinaan myös palkkatoiveensa. Kaikki nämä tiedot päätyvät jonkun toisen hallinnoimaan järjestelmään.
Kuinka moni meistä oikeasti tarkistaa, kuinka pitkään niitä säilytetään? Tai mitä niille tapahtuu, kun rekrytointi on päättynyt? Ehkä meidän työnhakijoiden kannattaisi olla hieman tarkempia siitä, mitä kaikkea itsestämme kerromme.
Ja työnantajien puolestaan hieman avoimempia siitä, mitä tiedoillamme tekevät.




