Jopportin Vieraskynä-klassikko vuodelta 2016. Kirjoitus kuvastaa kirjoittajan kokemuksia ja näkemyksiä tuon ajan työnhausta. Päivitetty heinäkuussa 2026. Piian kokemukset ovat hänen Norjassa työskentelynsä ajalta, ja artikkelin käytännön tiedot on tarkistettu päivityksen yhteydessä.
**
Oslosta noin 45 kilometrin päässä sijaitsevassa Drammenissa asui ja työskenteli suomalainen Piia, joka kertoi Jopportille norjalaisesta työelämästä.
Norjassa on n. 5,63 miljoonaa asukasta eli maa on väestöltään samaa kokoluokkaa kuin Suomi. Ulkomaalaisten osuus väestöstä on kuitenkin kasvussa. Maahanmuuttajia ja pakolaisia on jo n. 17,5 % koko väestöstä. Suurin osa ulkomaalaisista on kuitenkin tullut Norjaan töihin, kuten Piiakin. (Statistics Norway)
Piia on ensimmäiseltä koulutukseltaan AMK-vaatesuunnittelija ja pitänyt Suomessa ompelimoa. Yrittäjyys tosin katkesi borrelioosiin. Sen jälkeen hän opetteli kävelyn uudelleen ja oli työttömänä, kun sairaslomaa ei voinut saada ilman työpaikkaa. Päätös hakea opiskelemaan hortonomiksi kypsyi vuosikausia toipilaana ollessaan ja kykenemättä työelämään, kertoi Piia. Suomessa hortonomin työt ja kiinteistöhuoltoalakin tulivat tutuiksi, mutta matka jatkui Norjaan.
Vuonna 2016 Piia oli asunut ja työskennellyt Norjassa jo viisi ja puoli vuotta. Parisuhteella oli oma osansa Piian Norjaan muuttamisessa, sillä hänen silloinen suomalainen poikaystävänsä työskenteli Norjassa Piian asuessa Suomessa.
Ensimmäiset puoli vuotta Piia lensi Suomen ja Norjan välillä parin, kolmen viikon välein, kunnes muutti kokonaan Norjaan saatuaan töitä (2011) henkilökohtaisena avustajana. Piia työskenteli henkilökohtaisena avustajana mieshenkilölle, joka on sänky- ja pyörätuolipotilas.
Avoimia työpaikkoja on markkinoilla, mutta niiden saaminen on haastavaa. Piialle on käynyt usein niin, että vaikka työpaikkailmoituksessa haetaan henkilöä kokoaikatyöhön, paikka saattaa muuttua hakuprosessin aikana osa-aikaiseksi – ilmeisesti runsaan työntekijätarjonnan vuoksi.
Mitä eroja työelämässä?
Piia sanoo, ettei eroja norjalaisessa työelämässä oikeastaan ole paljonkaan Suomeen verrattuna, mutta jotain kuitenkin.
Piian kokemuksen mukaan norjalainen työelämä muistutti monin tavoin suomalaista. Loma- ja työaikakäytännöt riippuvat kuitenkin työsopimuksesta, työehtosopimuksesta ja alasta.
Norjassa lomaraha kertyy edellisen vuoden ansioista. Sen määrä riippuu muun muassa lomaoikeudesta ja työehtosopimuksesta.
Norjassa palkasta tehdään tavallisesti marras- tai joulukuussa normaalia pienempi ennakonpidätys. Kyse ei ole verovapaasta palkasta, vaan verotus tasataan koko vuoden aikana.
Palkkatasoa ei voi suomalaisen näkökulmasta ”ottaa itsestään selvänä”, ei varsinkaan alalla, jolla Piia työskentelee.
Hän kertoo, että esim. henkilökohtaisen avustajan palkka on korkeampi kuin perushoitajan, vaikka työhön vaaditaan korkeampi koulutus. Lisäksi esim. fysioterapeutin palkka on pienempi kuntasektorilla kuin henk.koht.avustajan työstä saatava palkka.
Yleisesti ottaen norjalaiset ovat positiivista ja ystävällistä kansaa ja hymyilevät ja tervehtivät jopa vieraita vastaantulevia ihmisiä kaduilla. Avoin ystävällisyys, hymyileminen sekä small talk kuuluvat asiaan Norjassa. Työpaikan ilmapiiri on työpaikkakohtaista, hyvässä ja huonossa, aivan kuten Suomessakin.
Piian vinkit Norjaan
Piia kertoo, ettei Norjaan muuttaessaan osannut norjaa lainkaan. Hän puhui aluksi ruotsin ja englannin sekoitusta, kunnes puhe taipuikin jo norjan ja ruotsin sekoitukseksi.
Piia rohkaisee muitakin, että ruotsin kielellä pärjää hyvin aluksi. Kannattaa kuitenkin rohkeasti käyttää kaikki ne sanat norjaksi jotka oppii/osaa, sillä muutoin jumahtaa helposti ruotsin ja englannin sekakieleen. Rohkeasti vain liikkeelle ja hakemaan töitä tai opiskelupaikkaa, kannustaa Piia.
Norjaan voi lähteä tekemään aluksi vaikka keikkahommia, jos haluaa. Kielitaito karttuu ja keikkojen ohessa voi hakea työpaikkoja. Sairaanhoitajissa on paljon keikkatyöläisiä täällä, Piia sanoo.
Työpaikkoja voi etsiä yritysten omilta sivuilta sekä esimerkiksi NAVin ylläpitämästä arbeidsplassen.no-palvelusta ja finn.no-sivustolta (ledige stillinger = avoimet paikat). Lisäksi Norden-sivustolta löytää vinkkejä työnhakuun Norjassa.
Asuntoja voi hakea finn.no-osoitteesta. Työpaikan saatuasi jotkut työnantajat saattavat jopa järjestää asunnon tai auttavat sen saamisessa. Vuokrat ovat Norjassa korkeita, mutta niin on palkkatasokin monilla aloilla Suomea korkeampi, Piia muistuttaa.
Piian mukaan parasta Norjassa on luonto, vuoret, retkeilymahdollisuudet ja ihmiset!
Terveisin,
Piia
Drammen, Norja



