Töiden markkinat, työn tekeminen ja lähes kaikki työhön liittyvä on muuttunut huimasti viimeisen viiden vuoden aikana. Vanhoja työnimikkeitä on pudonnut pois ja uusia on nimikkeitä ja ammatteja on syntynyt.
Työelämän pelikenttä muuttuu nopeammin kuin säännöt, määräykset ja toimintatavat ehtivät päivittyä. Pelaamme edelleen säännöillä, jotka luotiin vuosikymmeniä sitten.
Tuolloin yhteen työpaikkaan sitouduttiin koko elämäksi ja vastavalmistuneella saattoi olla neljäkin työpaikkaa odottamassa – hakijan tekemää valintaa.
Maailma on muuttunut, viimeksi tänään – lainatakseni Jukkapoikaa. Työelämässä pelataan villeillä korteilla, joihin ns. nollasopimus mielestäni kuuluu.
Nollasopimuksissa työsopimukseen kirjataan viikkotunneiksi 0-40 tuntia. Nollasopimuksella työntekijä velvoitetaan olemaan työnantajan
käytettävissä, mutta työnantajalle se ei aseteta
minkäänlaista velvoitetta tarjota työtä.
Työntekijän näkökulmasta tämä on riistoa, sillä työtunteja ei välttämättä kerry edes elannoksi asti. Tämän lisäksi työntekijän irtisanoutuessa, hän joutuisi
karenssiin, koska työ- ja elinkeinotoimisto tulkitsee sopimuksen
vakituiseksi.
Onko karenssiin joutuminen nollasopimuksen ainoa huono puoli? Itse en tiedä miten aiheeseen suhtautuisin. Kerro rohkeasti kokemuksistasi, niin saadaan asiaan näkökulmia! Nimettömänäkin voit jättää kommenttisi.


