Olimme mieheni kanssa haaveilleet pitkään lähdöstä töihin ulkomaille, kun yhtenä päivänä näin kiinnostavan työpaikkailmoituksen opettajien Facebook -sivuilla. Työpaikkailmoitus osui oikeaan hetkeen elämässämme ja kohdemaakin tuntui mielenkiintoiselta, joten hain paikkaa.
Asiat etenivät niin, että muutimme heinäkuussa 2021 Malediiveille. Perheemme asuu Hulhumalén keinotekoisella saarella ja käyn töissä naapurisaarella Malélla.
Hakuprosessi
Voidakseen hakea opettajan paikkaa kansainvälisestä Suomi-koulusta, pitää olla suomalainen opettajan tutkinto. Työhakemuksen liitteeksi piti tehdä englanninkielinen ennakkotehtävä sekä liittää mukaan ansioluettelo. Haastatteluja oli kaksi ja niistä sai selkeän kuvan millaista elämä ja työ täällä tulisi olemaan.
Hakuprosessin lopuksi rehtori soitti ja kertoi hyväksymisestä ja päätös työn hyväksymisestä tapahtui heti. Työtä
ja muuttoa varten piti käännättää
todistuksia, hankkia rokotuksia ja selvittää monia asioita. Muutto ulkomaille
on rankka prosessi. Kaikesta valmisteluista
huolimatta olen tyytyväinen, että teimme päätöksen lähteä.
Työnantajani oli isona apuna asunnon ja arjen järjestymisessä.
Työ
Työskentelen laaja-alaisena erityisopettajana Malediivien Finland International Schoolissa. Koulussa työskentelee 12 suomalaista ja 19 malediivilaista opettajaa. Koulussa on 320 oppilasta, jotka ovat 1-7 luokalla. Opetuskielenä meillä on englanti.
Työskentelen pääsääntöisesti luokilla 1-3 ja tuen niitä oppilaita, joilla on oppimisen, käytöksen tai esimerkiksi tunne-elämän haasteita. Olen aina tarvittaessa apuna myös luokanopettajille, autan heitä esimerkiksi eriyttämään opetusta tai tukemaan luokan työrauhaa.
Työaikamme on 7:30-15, ja arkipäivät kuluvat vauhdilla työn parissa. Erityisopettajan työ on Malediiveilla aika samanlaista kuin Suomessakin.
Arki
Arjesta täällä pääsee vapaa-ajalla täysin irti, ja joka viikonloppu tuntuu pieneltä etelänlomalta. Viikonloppuisin saamme nauttia Malediivien uskomattoman kauniista hiekkarannoista, turkoosista merestä, snorlailusta, surffailusta ja auringosta. Ihmiset täällä ovat ystävällisiä, ja koemme olomme turvalliseksi.
Päänvaivaa aiheuttavat joskus erilainen aikakäsityksemme, kieli- ja kulttuuritörmäykset sekä kehitysmaan ongelmat: köyhyys, likaisuus, terveydenhuolto ja asioiden hoitamisen hitaus.
Vinkkejä samoihin töihin hakeville
Mikäli kansainvälisen Suomi-kouluun opettajan työ kiinnostaa, kannattaa
reppuun pakata runsaasti avointa seikkailumieltä. Vaikka työ
Malediiveilla on samankaltaista kuin Suomessa, on edessä paljon uutta
opeteltavaa, eikä vieraalla kielellä opettaminen ole haasteista
läheskään se suurin. Lisäksi Malediivit on muslimimaa ja monella tavalla vielä
kehittyvä yhteiskunta.
Opettaminen täällä on kuitenkin hyvin mielenkiintoista: saamme tuoda
suomalaista osaamista maahan ja seurata koulun muutosta ja lasten oppimista näköalapaikalta. Paikallisiin ihmisiin ja elämään
tutustuminen on tuonut runsaasti rikkautta omaan ajattelumaailmaamme.
Suomalainen koulutusvienti on viime vuosina lisääntynyt paljon, ja
samankaltaisia, suomalaiseen opetussuunnitelmaan nojaavia kouluja on
muun muassa Qatarissa, Omanissa, Vietnamissa ja Uruguayssa.
Kannattaakin seurata EduCluster Finlandin sivuja, Facebookin OpenOptions -ryhmää ja opettajien eri ryhmiä, joista löytyy vinkkejä avoimista paikoista.
Seikkailumielellä
Nuoremmalla lapsellamme on harvinainen geenivirhe ja sen vuoksi kehitysvammadiagnoosi, ja se on tuonut omat mutkansa matkaamme: täällä koulunkayntiä ja kuntoutusta ei ole erityislapselle saatavilla kuten kotimaassa. Olemme kuitenkin tyytyväisiä siihen, että olemme lähteneet – seikkailu kannattaa aina.
Rakas Suomi on meillä usein mielessä, mutta tiedämme, että se on aina meitä odottamassa syli avoinna, kun haluamme palata. Ja kun palaamme kotiin, palaamme reppu täynnä mahtavia muistoja, lämpimiä kohtaamisia, naurua, auringonpaistetta ja rantahiekkaa.
Suosittelenkin kaikkia rohkeasti kokeilemaan uutta ja erilaista, haastamaan itseään ja
hyppäämään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, jos vähääkään siihen on
kiinnostusta.
Aurinkoisin terveisin, Johanna







