Asian ytimessä

Helsingin Sanomat julkaisi tänään (11.10.2013) erittäin loistavan artikkelin työelämävalmentaja Ben Nothnagelista, joka on kouluttanut satoja esimiehiä. Artikkelista nostaisin esiin muutaman asian, jotka erityisesti puhuttelivat.

Kulujen leikkaus – the easy way out

Ennen haettiin tulosta kasvattamalla myyntiä, panostamalla kehitykseen ja innovatiivisiin palveluihin tuloksen tekemiseksi. Tämän päivän tuloksen tekeminen kulminoituu henkilöstövähennyksiin ja toimintojen ulkoistuksiin.

Tällaisessa tilanteessa katseet käännetään niihin irtisanottuihin ja helposti unohdetaan ne jäljelle jäävät, joiden niskaan kasataan lisää tehtäviä, lisää vastuita, palavereita ja vastuualueita. Been there, done that.

Kvartaalitalous – trendistrategia

Stressistä ja työmäärästä puhuessaan Ben Nothnagel sanoo,  ”että ihmisillä on liikaa lautasellaan. Työmäärä ei välttämättä ole liian suuri, mutta se on pirstaloitunut kokouksiin, raportteihin, vastuualueisiin ja kehitysryhmiin. Mieli ei pysy mukana. 

Tähän ovat Benin mielestä syyllisiä työnantajat. Tulosta on helppo trimmata väkeä vähentämällä. Jäljelle jääville kasataan epämääräinen himmeli vastuita ja tehtäviä. Se on lyhytnäköistä”

Ben, elämme kvartaalitaloudessa. Johtajat näkevät liiketoiminnan nykyisin varsin lyhytjänteisenä, vain neljännesvuoden tuloksella on väliä, ei kestävällä kehityksellä, työpaikkojen Suomessa pitämisellä tai henkilöstön hyvinvoinnilla.

On helpompi leikata kuluja kuin keskittyä luomaan kasvua ja kehitystä! They take the easy way out.

Fiilis-Agentti työpaikalla

Olet varmaan ollut työpaikassa, jossa työkaverina on ollut ”hankala tyyppi”. Tyyppi, joka litistää työilmapiirin purevilla kommenteillaan tai ottamalla etuoikeuksia. Tällainen tyyppi voi olla myös esimiehen asemassa. Benin mukaan tällöin on kaksi vaihtoehtoa, joko lähdet tai teet asialle jotain. Kyllä, vaihtoehtoja on aina.

Jos et tee mitään, ei sinulla ole oikeutta valittaakaan asiasta jokaisella lounastauolla. ”Näin muutut pomon agentiksi, joka levittää huonoa fiilistä.”

Lopulta on omalla vastuulla, onko töissä hyvä olla vai ei, sanoo Ben. 
Kyllä. Allekirjoitan myös koko artikkelin.

Hyppää HS:n sivuille lukemaan koko artikkeli.

Scroll to Top